Mediareaktori - etusivu > 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suvi loi palveluja ja tuotti sisältöä nettiin jo silloin, kun monet vasta kuulivat ensimmäisen kerran modeemin soittoäänen. Suomen johtavien verkkomedioiden kehittäminen Alma Mediassa sekä IT-huuman huipulla että tiukkojen budjettien aikoina opettivat Suville kokonaisuuksien hahmottamista, ideoiden paketoimista toimiviksi verkkopalveluiksi ja sisukkuutta. Maisterin tutkinto tietojenkäsittelytieteessä, lisäopinnot taloustieteessä ja viestinnässä ovat osaltaan muokanneet Suvista melkoisen moniosaajan. Mediareaktorin perustajiin kuuluva Suvi innostuu erityisesti käyttöliittymäsuunnittelusta, kokonaisratkaisujen löytämisestä ja häikäisevistä verkkomainonnan toteutuksista, joiden tekniikka toimii luotettavasti.

Sampsa on lähes satakiloinen mies, jolla on kolme lasta, kaksi korkeakoulututkintoa ja yksi erityistoive tulevaisuudelle: vaaleapaahtoisen kahvin myynti lopetetaan. Aiemmassa elämässään Sampsa on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi ja elokuvaajaksi sekä työskennellyt mm. toimittajana, viestintäkonsulttina, ohjelmoijana, siivoojana ja metsänhoitajana. Mediareaktorissa Sampsa vetää kuvatuotannon osastoa ja on yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Päivätyönsä ohessa häntä on käytetty ahkerasti opettajana kulttuurialan oppilaitoksissa. Sampsan elokuvaajan taitoja voi ihastella osoitteessa www.reactorfilms.fi

Pilvi, tuo Naantalin murretta mumiseva kirahvi, heilahti Helsinkiin vuonna 2003. Opiskeltuaan itsensä verkkoviestinnän medianomiksi hän aloitti työnsä Mediareaktorissa vuonna 2006. Nykyisin Pilvi on Mediareaktorin osakas ja Mediareaktorin ensimmäinen digitaalisen markkinoinnin IDM-koulutusohjelmasta valmistunut Cert DigM.

 

 

Rekrytointi

Oletko kiinnostunut työskentelemään Mediareaktorissa?


Lähetä meille avoin hakemus:

 


Mediareaktori Oy   |   Ruoholahdenkatu 8, 00180 Helsinki   |  

Copyright © Mediareaktori Oy